Haarikka 17.4.2015

Rakas päiväkirja..

Viime kirjoituksesta on jo kulunut tovi. State of Emergency paini alkuvuoden EP:n nauhoitusten kanssa, josta aiheutui neljän kuukauden keikkatauko. Nyt tuli viimeinkin aika kaivautua esiin studion uumenista ja villitä Auran Haarikan juhlayleisö Rock’n’Rollin ilosanomalla. Menossa mukana oli jälleen kerran Kodittomat, joiden kanssa keikalle lähtö on kuin vanhan kaverin kanssa menisi mökille! Sitä tiesi jo ennen keikkapäivää, että illasta tulee huikea ja Kodittomat ei jätä tälläkään kertaa kylmäksi. Eikä se jättänytkään.

Haarikassa oli takahuonetarjoilut jälleen kohdillaan. Jääkaappi täynnä juomaa ja muusikonrentuille tuotiin myös uunituoretta pitsaa bäkkärille! Illan keikkaa oli mukava odotella täydellä vatsalla. Illan avoi tällä kertaa Kodittomat, joiden veto oli mielettömän kova. Täytyy kehua, ettei bändillä ole keikkasetissään yhtään huonoa biisiä ja covervalinnatkin osuivat nappiin. Tosin ”Ukkometson” soittaminen on aina pieni riski, koska illassa sallitaan vain yksi kappale Popedaa. (Kotiteollisuus lasketaan myös Popedaksi) Ukkometsosta soitettu folk-metallihtava versio taisi onneksi olla se illan ainut Popeda tällä kertaa.

Meidän keikka lähti jälleen kerran melkoisella ylilatauksella keikkatauon aiheuttaman jännityksen vuoksi,mutta saimme kuitenkin itsemme kasattua heti alkukeikasta ja homma sujui varsin mallikkaasti loppuun asti. Loppukeikasta saimme jopa yleisön kivasti eturiviin ja tämä lämmitti kyllä soittajapoikien mieltä! Annoimme myös koeponnistuksen täysin uudelle ”Feel the Rain” biisille, mutta vaikea sanoa miten se yleisöön uppoi. Minkäänlaista inhoreaktiota ei kuitenkaan juhlakansan kasvoilta näkynyt, joten kokeillaan seuraavalla keikalla uusiksi. Ehkäpä biisi kolahtaa sen musiikkivideon julkaisun jälkeen yleisöön kuin nyrkki nenään?

Illasta jäi kaikenkaikkiaan hyvä fiilis ja keikkatauosta huolimatta SoE on kyllä keikkakunnossa. Seuraavaksi sitä päästään testaamaan Jyväskylän Katseessa ensiviikon lauantaina.

Share : facebooktwittergoogle plus
pinterest

StreetBar95 28.3.2014

Kolmas kerta StreetBarissa vuoden sisään, MIKÄ ETTEI! Me ei olla soitettu striitissä vielä yhtään huonoa keikkaa, eikä tämäkään kerta tehnyt poikkeusta. Illan epistolana oli legendaarisen vanhan rouvan supporttibileet, joiden tarkoitus oli kerätä varoja bussin pitämiseksi keikkakunnossa vielä vuosia. Rouva on kuljettanut legendaarisia Varsinais-Suomalaisia yhtyeitä aina Bogart Companysta Sigiin. Myös erään State of Emergency -nimisen yhtyeen jäsenet ovat kuluttaneet persettään bussin penkeillä.

Mukana meiningeissä oli Kosken nuoret hurjat, Kodittomat, joita olimme tapahtuman järjestäjälle suositelleet illan toiseksi bändiksi ja jumankekka, että Kodittomat hoitivat oman slottinsa miehekkäästi! Soundcheckkiä varjosti perjantaibingon aiheuttama aikataulun kireys, mutta tsekit saatiin puljattua mukavasti bingon ja baarivisan molemmin puolin.

Kodittomat, eli ”Kädettömät” aloittivat illan väkevällä rässimetallilla, jossa oli aistittavissa myös mausteita perinteisemmästä rokista ja punkista. Allekirjoittanut katsoi keikan haltioissaan eturivistä ja pyöritteli niskan jumiin jo ennen omaa vetoa. Ei haittaa! Kodittomilla oli seuraavana päivänä keikka Turku Bandstandin finaalissa Klubilla, joissa poijjaat tulivatkin hienosti toiseksi ja pokkasivat Turku Rock Academy -jäsenyyden takataskuihinsa!

Kello läheni puolta yötä ja oli meidän vedon vuoro. Lavalle meno tuntui melko epämukavalta Kodittomien keikan jälkeen, koska heidän akti ei kyllä jättänyt ketään kylmäksi. Alkukeikka sujuikin meiltä vähän kankeasti soiton ollessa melko epäskarppia, mutta muutaman biisin jälkeen alkoi nivelet luistaa ja meininki kohota. Jätimme muutaman hitaamman biisin tällä kertaa pois settilistasta, joten setti oli melko riehakas alusta loppuun, joka näkyi myös meiningissä! Bändi oli loppukeikkaa kohden jo liekeissä ja ilta huipentui jälleen kerran Blizkrieg Bobin aikana tapahtuneeseen laulutaiteilijan Crowd Surfiin! Rock’N’Roll!

Share : facebooktwittergoogle plus
pinterest