AnnoDomini 2015

Olen pahoillani päiväkirja. Olen laiminlyönyt sinua rajusti viimeaikoina.

Viimeksi SoE:n blogiin on avauduttu levynjulkkarikeikan tiimoilta, joka ehkä olikin sen sortin kliimaksi ja ehdottomasti koko vuoden kohokohta, että kirjoitusmotivaatiota on ollut sen jälkeen hieman vaikeaa löytää muista tämän vuoden tapahtumista. Olemme soittaneet kuitenkin Klubin keikan jälkeen 16 kappaletta mitä mainiompia keikkoja ympäri eteläistä Suomea, ehkä yritän nyt syksyn pimeyden rauhoittamana muistella highlightejä niistä.

Koska ulkona on raikkaan jouluinen ilma, joka perinteisesti muistuttaa avointa mustaa hautaa, palaa mieleen kesän paras (ja ainut) festarikeikka! Auran Olutfestarit tutustutti meidät Action Dropin (eli touhutipan) konkkaronkkaan, joiden kanssa sovimme myös jatkotreffit Lahteen, Ten Dollars Saloon -ravintolaan. Mukavaa porukkaa ja tarttuvaa raskaampaa rokkia/metallia! Tämän harrastuksen ehdottomasti siisteimpiä juttuja on soittaa keikkoja yhdessä muiden ”matkaa aloittelevien” bändien kanssa! Luokkaretkitunnelma on aina taattu!

Mieleen on jäänyt myös vastaanotto Salon Prockiksessa syksyllä. Oli mahtava lukea Prockiksen FB-seinältä, miten he pitävät SoE:ta kummibändinään ja odottavat meiltä menestystä ja isoja lavoja tulevaisuudessa! Toivottavasti Prockiksen omistajavaihdos ei lopeta erittäin asiallista livetoimintaa Salossa! Tällaiset pienemmät lavat ovat elintärkeitä aloitteleville bändeille ja tunnelma on Prockiksessa ollut aina aivan loistava! Pienen lisämausteen syksyn Salon reissuun teki tietysti Halloween, johon panostimme suttaamalla naamoihimme maalarinvalkoista.

Halloweenmöröt lauteilla!

Halloweenmöröt lauteilla!


Tähän vuoteen mahtuu myös lukuisia muita maininnan arvoisia keikkoja ja tapahtumia, joissa olemme saaneet kunnian toteuttaa itseämme! Pakko mainita esimerkiksi Lammin Hovin aivan loistavat puitteet bänditouhuille! Lavalla on siellä kokoa kuin elysé-areenalla ja bäkkärinä toimii kokonainen asuinhuoneisto. Tänä vuonna olemme tarkoituksella soittaneet hieman vähemmän Turussa ja yrittäneet levittää SoEttelun ilosanomaa vähän laajemmalle alueelle, jottei aina samojen naamojen tarvitse täyttää eturiviä velvollisuudentuskissaan. 😀

Vuoden viimeinen rykäisy rälläteltiin Porissa, joka oli tarkoitus laittaa totaalisen sekaisin. Paikanpäälle päästyämme tosin muistimme, että porilaiset ovat jo valmiiksi sekaisin, joten päädyimme soittamaan vain perhanan kovan keikan. Porissa olimme Rock For Zanzibar -tapahtumassa tutuksi tulleen Serpicon vieraana. Jälleen kerran oli mukavaa touhuta rokkihommia isolla porukalla ja tekemisen meiningillä!

Ensivuoteen on jo joitain keikkoja sovittu, joista tiedotamme syssymmällä tarkemmin. Vuonna 2016 olisi tarkoitus myös aktivoitua jälleen studio-osastolla, mutta mitä ja milloin? Sen tiedotamme mystisesti myöhemmin! 😉 State of Emergency toivottaa blogin kuuntelijoille raskasta joulua ja toiverikasta uuttavuotta! Eläkäähän ihmisiksi!

Share : facebooktwittergoogle plus
pinterest

Klubi 1.5.2015

Muistan miten joskus muutama vuosi sitten olin katsomassa keikkaa täydellä Turun Klubilla. Muistan miettineeni haltioissani, että olis aika pirun siistiä joskus itsekin päästä soittelemaan ison yleisön eteen täällä Klubin livekerroksessa. Muutama kuukausi sitten saimme kuulla, että mokomalle haaveelle saatiin toteutusmahdollisuus, kun Masa sai buukattua meidän EP:n julkkarikeikan juurikin tuolle samaiselle livekerroksen lavalle. Voi pojat, että kutkutti. Illan kruununa toimi vielä Jackie’s Land ja Bad Signal, jotka saimme kanssamme esikoisemme varpajaisiin.

Onneksi saatiin pari pistokeikkaa alle ennen julkkarivetoa, joissa saimme karisteltua nauhotteluista aiheutuneen keikkatauon ruosteet lavalle. Saimme myös testattua, miten Feel the Rain toimii livenä ja mihin kohtaan settiä se olisi hyvä ottaa. Toimihan se senverran kivasti, että jätimme sen julkkarikeikalla varsinaisen setin vikaksi biisiksi.

Saavuimme Klubille kamoinemme n. 18:00 ja kasasimme kamat lavalle Suomen pelin tilannetta jatkuvasti udellen. Soundcheckissä huomasimme, että miksaaja oli viimesyksyisestä Rock for Zanzibar -keikasta tuttu Aleksi, joten pystyimme olemaan huoletta, ainakin tekniikka tulisi illan keikalla toimimaan. Kaikki kolme bändiä sai soundcheckin suoritettua ilman kipuja ja tuskia. Jaettu backline myös nopeutti roudaushommia kivasti.

Jackie’s Land potkaisi illan räväkästi käyntiin ja iloksemme saimme todeta, että paikanpäälle oli saapunut jo alkuillasta väkeä todella mukavasti! Jaskat paukauttivat aivan järkyttävän kovan keikan heti illan kärkeen ja samaa parhautta jatkoi myös Bad Signal! Bad Signalilla oli setissään muutama järjettömän hyvin valittu cover, jotka saivat Klubin tanssilattian liikkumaan ja nyrkit ilmaan koko salissa. Myös Bättisten omat biisit toimivat kuin Junan vilkku!


SoE @ Klubi, LIVE

SoE @ Klubi, LIVE


Oman keikan odotus meni allekirjoittaneelta maailman mukavimmalla tavalla, eli muiden bändien valoukkona häärätessä. Valotiskin takana on paras paikka odotella omaa vetoa, koska muiden keikkoja tulee seurattua siinä äärimmäisen tarkasti, jolloin niistä saa imettyä itseensä energiaa kuin sieni Tsernobilin säteilyä. Koska rokkarit ovat kusipäitä, on pakko myös todeta, että valotiskin takana ei tarvitse yleensä jutella kenenkään kanssa. Ok, tätä ilmiötä pitää nyt ehkä avata vähän, joten lukekaa tarkkaan seuraava kappale.

Kutsumme yleensä joka keikalle Facebookissa kaikki kaverimme ja puolituttumme. Ihmisiä tulee kutsuttua ties minne pitserian nurkkiin yleensä satoja, joskus jopa tuhansia. Mikä parasta, näistä ihmisistä saapuu lähes poikkeuksetta aina mieltä lämmittävä määrä myös paikalle. Koska nämä kutsumamme ihmiset ovat useimmiten meille tuttuja, hyviä kavereita tai perheenjäseniä, ei voi sanoin kuvailla kuinka tärkeää se meille on, että he jaksavat keikasta toiseen tulla meitä katsomaan. Olen kuitenkin varma, että joskus joku näistä tutuista miettii, että mikähän noilla perkeleen rokkareilla on, kun ne ei viitsi aina edes moikkaamaan tulla.

Tilanne on kuitenkin se, että vaikka kuin tuttu tulisi keikalla moikkaamaan ja kyselemään kuulumisia, ei illan keikkaan keskittyessä keksi mitään puhuttavaa. Eikä oikeastaan edes tahdo. Päässä pyörii koko ajan, että onko siellä lavalla nyt ne settilistat, saiko miksaaja kiertävän monitorin säädettyä iskuun, onko kitara viritetty, jätinkö mikit auki tai miten ihmeessä sen tokan biisin väliosa laulettiin? Omalta kohdaltani huomaan usein, että keikkoja ennen hävettää, kun ei itselle täysin tuttujen ihmisten kanssa sosialisointi onnistu millään lailla. Paras paikka on istua samassa jamassa olevien bändikavereiden kanssa bäkkärillä nauramassa mauttomille jutuille ja pieruhuumorille.

Tämä olkoon siis nöyrin anteeksipyyntö, jos sinulle on joskus jäänyt vähän hölmö olo kun ajoit meidän keikalle parhaimmillaan kymmeniä kilometrejä ja sinut kutsunut rokkistara käy sanomassa moikat nopsaan ja sen jälkeen häviää bäkkärille ja seuraavaksi nähdään keikan aikana. Se ei keikoilla varmaan käy ilmi, mutta olemme satoja kertoja treeniksellä puhuneet, että kuinka erikoisen paljon meidän keikoillamme käy samoja naamoja, ystäviä ja perheenjäseniä. Olemme siitä ihan mielettömän kiitollisia ja se kannustaa kyllä jatkamaan harrastusta paremmin kuin mikään muu. Kiitos.

Laitetaan avautumiselle nyt paussi ja palataan Klubille ja vappupäivään. Ikinä ei ole keikan odottelu tuntunut kestävän niin kauaa, kuin se minuutti ennen alkunauhan starttaamista. Olimme klubin lavan takana kuin pikkupojat. Jännitti ja hermostutti kuin itsestään liikoja luvannutta isosta rippileirin päätösyönä. Kun alkunauha pärähti soimaan, marssimme portaat ylös lavalle ja voi veljet ja siskot, mikä näky meitä odotti. Ihmisiä oli saapunut paikalle aivan järjetön määrä. Kun alkunauha soi päätökseensä ja potkaisimme Russian Rouleten käyntiin, jotenkin vaan tajusin, että nyt lähtee. Ja niin lähtikin. Koko keikka meni täydessä sumussa ja huumassa. En muista mitään muuta yksityiskohtaa koko keikasta, kuin valomiehen erikoisen, eli kymmenen sekunnin blackoutin kesken kovimman riffin ja lopun yhteislaulun Blitzkrieg Bobissa. Paras keikka ikinä. Helposti. Ja isoin yleisö State of Emergencyn keikkahistoriassa oli vielä todistamassa sitä. Tällä muistolla elää vielä 2080-luvulla.


Oli meillä kivaa!

Oli meillä kivaa!

Share : facebooktwittergoogle plus
pinterest

Klubi 28.2.2014

SoE kävi valloittamassa tällä kertaa legendaarisen Turun Klubin. Akti tapahtui Klubin Ilta -kerroksessa ja tällä kertaa rokattiin kolmen bändin voimin. Mukana otteluissa oli Kirk Grim ja Fairies in Boots.

Pakkasimme kamat jo edeltävänä iltana ja kärräsimme ne kahden henkilöauton voimin Masan kaksioon yöksi, josta Klasu kävi ne Pornstarterin kanssa perjantaina noutamassa. Roudaus ja tsekki meni Klubilla äärimmäisen kivuttomasti ja kantamisen tuskaa helpotti jaettu backline, joten koko arsenaalia ei tarvinnut mukaan raahata.

Oli pitkästä aikaa mukavaa taas tehdä yhteiskeikkaa muiden bändien kanssa. Kirk Grimin ja Fairies in Bootsin kaverit osoittautuivat harvinaisen mukaviksi hepuiksi ja uudet naamat takahuoneessa loivat sopivasti luokkaretkitunnelmaa perinteisen keikan odottelun lisämausteeksi.

Illan ensimmäinen akti oli Kirk Grimin huikea rockpläjäys. Yleisöä oli harmittavan vähän vielä tässä vaiheessa iltaa, mikä on aina harmi ensimmäisen bändin osalta. Sääliiksi käy myös myöhässä saapuneita ihmisiä, koska heiltä jäi mielettömän kova keikka näkemättä. Tiukka trio louhi anteeksipyytelemättä toinen toistaan kovempia biisejä ja tekivät kyllä SoE:n porukkaan niin kovan vaikutuksen, että ideoita mahdollisista yhteiskeikoista väläyteltiin ilmoille heti keikan jälkeen!

Meidän vuoro oli astua tulikuumille lauteille toisena bändinä. Yleisöä oli saapunut mukavasti lisää roudaustauon aikana ja keikka lähti hyvällä meiningillä liikenteeseen. Feel All The Colors – I Wanna Be Loved (Johnny Thunders -cover) -kaksikko toimii kyllä pomminvarmasti keikan aloitusrymistelynä ja antoi jälleen kerran bändille sen tarvittavan alkushokin, jonka voimalla jaksaa rokata väsymättä viimetahteihin asti. Yleisössä oli mukavasti uusia naamoja, jotka heräilivät loppukeikasta mahtavasti mukaan karkeloihin! Soitinyhtyeemme laitahyökkääjät tekivät myös edistyksellistä populaarikulttuuristieteellistä tutkimustyötä ja löysivät standardivireisistä kitaroistaan aivan uusia sointuja tasaisin väliajoin läpi keikan! Tämä pikkuseikka ei kuitenkaan haitannut, vaan jälleen kerran oli mielettömän hauskaa soittaa ja riehua läpi keikan, joka jälleen kerran huipentui tavaramerkkilopetusbiisi Blitzkrieg Bopiin, joka ei ole ikinä lähtenyt niinpaljoa käsistä kuin tällä keikalla!! (Lavalla nähtiin mm. reilu satakiloinen vaakatuulimylly hämmentämässä juhlakansaa..)

Illan päätti Black Sabbath -covereita soittava Fairies in Boots, joka saapui Salosta asti villitsemään paikallisen nuorison. Mielettömän tyylikästä ja taitavaa soittoa, sekä hyvällä maulla valittu combo Sabbathin tunnettuja ja vähän tuntemattomiakin biisejä oli täydellinen lopetus onnistuneelle illalle! Erityisesti mieleen jäi niskan takaa soitettu kitarasoolo ja saatanan pelottava pääkallo laulajan mikkiständissä!

Kaikenkaikkiaan mieleenpainuva ilta, josta suuri kiitos kuuluu järjestävälle taholle Telmu Ry:lle ja illan puuhamiehelle Jari Mäkiselle! Kiitokset myös Kirk Grimille ja Fairies in Bootsille, näitä keikkoja pitää ehdottomasti tehdä lisää!

Share : facebooktwittergoogle plus
pinterest