AnnoDomini 2015

Olen pahoillani päiväkirja. Olen laiminlyönyt sinua rajusti viimeaikoina.

Viimeksi SoE:n blogiin on avauduttu levynjulkkarikeikan tiimoilta, joka ehkä olikin sen sortin kliimaksi ja ehdottomasti koko vuoden kohokohta, että kirjoitusmotivaatiota on ollut sen jälkeen hieman vaikeaa löytää muista tämän vuoden tapahtumista. Olemme soittaneet kuitenkin Klubin keikan jälkeen 16 kappaletta mitä mainiompia keikkoja ympäri eteläistä Suomea, ehkä yritän nyt syksyn pimeyden rauhoittamana muistella highlightejä niistä.

Koska ulkona on raikkaan jouluinen ilma, joka perinteisesti muistuttaa avointa mustaa hautaa, palaa mieleen kesän paras (ja ainut) festarikeikka! Auran Olutfestarit tutustutti meidät Action Dropin (eli touhutipan) konkkaronkkaan, joiden kanssa sovimme myös jatkotreffit Lahteen, Ten Dollars Saloon -ravintolaan. Mukavaa porukkaa ja tarttuvaa raskaampaa rokkia/metallia! Tämän harrastuksen ehdottomasti siisteimpiä juttuja on soittaa keikkoja yhdessä muiden ”matkaa aloittelevien” bändien kanssa! Luokkaretkitunnelma on aina taattu!

Mieleen on jäänyt myös vastaanotto Salon Prockiksessa syksyllä. Oli mahtava lukea Prockiksen FB-seinältä, miten he pitävät SoE:ta kummibändinään ja odottavat meiltä menestystä ja isoja lavoja tulevaisuudessa! Toivottavasti Prockiksen omistajavaihdos ei lopeta erittäin asiallista livetoimintaa Salossa! Tällaiset pienemmät lavat ovat elintärkeitä aloitteleville bändeille ja tunnelma on Prockiksessa ollut aina aivan loistava! Pienen lisämausteen syksyn Salon reissuun teki tietysti Halloween, johon panostimme suttaamalla naamoihimme maalarinvalkoista.

Halloweenmöröt lauteilla!

Halloweenmöröt lauteilla!


Tähän vuoteen mahtuu myös lukuisia muita maininnan arvoisia keikkoja ja tapahtumia, joissa olemme saaneet kunnian toteuttaa itseämme! Pakko mainita esimerkiksi Lammin Hovin aivan loistavat puitteet bänditouhuille! Lavalla on siellä kokoa kuin elysé-areenalla ja bäkkärinä toimii kokonainen asuinhuoneisto. Tänä vuonna olemme tarkoituksella soittaneet hieman vähemmän Turussa ja yrittäneet levittää SoEttelun ilosanomaa vähän laajemmalle alueelle, jottei aina samojen naamojen tarvitse täyttää eturiviä velvollisuudentuskissaan. 😀

Vuoden viimeinen rykäisy rälläteltiin Porissa, joka oli tarkoitus laittaa totaalisen sekaisin. Paikanpäälle päästyämme tosin muistimme, että porilaiset ovat jo valmiiksi sekaisin, joten päädyimme soittamaan vain perhanan kovan keikan. Porissa olimme Rock For Zanzibar -tapahtumassa tutuksi tulleen Serpicon vieraana. Jälleen kerran oli mukavaa touhuta rokkihommia isolla porukalla ja tekemisen meiningillä!

Ensivuoteen on jo joitain keikkoja sovittu, joista tiedotamme syssymmällä tarkemmin. Vuonna 2016 olisi tarkoitus myös aktivoitua jälleen studio-osastolla, mutta mitä ja milloin? Sen tiedotamme mystisesti myöhemmin! 😉 State of Emergency toivottaa blogin kuuntelijoille raskasta joulua ja toiverikasta uuttavuotta! Eläkäähän ihmisiksi!

Share : facebooktwittergoogle plus
pinterest

Klubi 1.5.2015

Muistan miten joskus muutama vuosi sitten olin katsomassa keikkaa täydellä Turun Klubilla. Muistan miettineeni haltioissani, että olis aika pirun siistiä joskus itsekin päästä soittelemaan ison yleisön eteen täällä Klubin livekerroksessa. Muutama kuukausi sitten saimme kuulla, että mokomalle haaveelle saatiin toteutusmahdollisuus, kun Masa sai buukattua meidän EP:n julkkarikeikan juurikin tuolle samaiselle livekerroksen lavalle. Voi pojat, että kutkutti. Illan kruununa toimi vielä Jackie’s Land ja Bad Signal, jotka saimme kanssamme esikoisemme varpajaisiin.

Onneksi saatiin pari pistokeikkaa alle ennen julkkarivetoa, joissa saimme karisteltua nauhotteluista aiheutuneen keikkatauon ruosteet lavalle. Saimme myös testattua, miten Feel the Rain toimii livenä ja mihin kohtaan settiä se olisi hyvä ottaa. Toimihan se senverran kivasti, että jätimme sen julkkarikeikalla varsinaisen setin vikaksi biisiksi.

Saavuimme Klubille kamoinemme n. 18:00 ja kasasimme kamat lavalle Suomen pelin tilannetta jatkuvasti udellen. Soundcheckissä huomasimme, että miksaaja oli viimesyksyisestä Rock for Zanzibar -keikasta tuttu Aleksi, joten pystyimme olemaan huoletta, ainakin tekniikka tulisi illan keikalla toimimaan. Kaikki kolme bändiä sai soundcheckin suoritettua ilman kipuja ja tuskia. Jaettu backline myös nopeutti roudaushommia kivasti.

Jackie’s Land potkaisi illan räväkästi käyntiin ja iloksemme saimme todeta, että paikanpäälle oli saapunut jo alkuillasta väkeä todella mukavasti! Jaskat paukauttivat aivan järkyttävän kovan keikan heti illan kärkeen ja samaa parhautta jatkoi myös Bad Signal! Bad Signalilla oli setissään muutama järjettömän hyvin valittu cover, jotka saivat Klubin tanssilattian liikkumaan ja nyrkit ilmaan koko salissa. Myös Bättisten omat biisit toimivat kuin Junan vilkku!


SoE @ Klubi, LIVE

SoE @ Klubi, LIVE


Oman keikan odotus meni allekirjoittaneelta maailman mukavimmalla tavalla, eli muiden bändien valoukkona häärätessä. Valotiskin takana on paras paikka odotella omaa vetoa, koska muiden keikkoja tulee seurattua siinä äärimmäisen tarkasti, jolloin niistä saa imettyä itseensä energiaa kuin sieni Tsernobilin säteilyä. Koska rokkarit ovat kusipäitä, on pakko myös todeta, että valotiskin takana ei tarvitse yleensä jutella kenenkään kanssa. Ok, tätä ilmiötä pitää nyt ehkä avata vähän, joten lukekaa tarkkaan seuraava kappale.

Kutsumme yleensä joka keikalle Facebookissa kaikki kaverimme ja puolituttumme. Ihmisiä tulee kutsuttua ties minne pitserian nurkkiin yleensä satoja, joskus jopa tuhansia. Mikä parasta, näistä ihmisistä saapuu lähes poikkeuksetta aina mieltä lämmittävä määrä myös paikalle. Koska nämä kutsumamme ihmiset ovat useimmiten meille tuttuja, hyviä kavereita tai perheenjäseniä, ei voi sanoin kuvailla kuinka tärkeää se meille on, että he jaksavat keikasta toiseen tulla meitä katsomaan. Olen kuitenkin varma, että joskus joku näistä tutuista miettii, että mikähän noilla perkeleen rokkareilla on, kun ne ei viitsi aina edes moikkaamaan tulla.

Tilanne on kuitenkin se, että vaikka kuin tuttu tulisi keikalla moikkaamaan ja kyselemään kuulumisia, ei illan keikkaan keskittyessä keksi mitään puhuttavaa. Eikä oikeastaan edes tahdo. Päässä pyörii koko ajan, että onko siellä lavalla nyt ne settilistat, saiko miksaaja kiertävän monitorin säädettyä iskuun, onko kitara viritetty, jätinkö mikit auki tai miten ihmeessä sen tokan biisin väliosa laulettiin? Omalta kohdaltani huomaan usein, että keikkoja ennen hävettää, kun ei itselle täysin tuttujen ihmisten kanssa sosialisointi onnistu millään lailla. Paras paikka on istua samassa jamassa olevien bändikavereiden kanssa bäkkärillä nauramassa mauttomille jutuille ja pieruhuumorille.

Tämä olkoon siis nöyrin anteeksipyyntö, jos sinulle on joskus jäänyt vähän hölmö olo kun ajoit meidän keikalle parhaimmillaan kymmeniä kilometrejä ja sinut kutsunut rokkistara käy sanomassa moikat nopsaan ja sen jälkeen häviää bäkkärille ja seuraavaksi nähdään keikan aikana. Se ei keikoilla varmaan käy ilmi, mutta olemme satoja kertoja treeniksellä puhuneet, että kuinka erikoisen paljon meidän keikoillamme käy samoja naamoja, ystäviä ja perheenjäseniä. Olemme siitä ihan mielettömän kiitollisia ja se kannustaa kyllä jatkamaan harrastusta paremmin kuin mikään muu. Kiitos.

Laitetaan avautumiselle nyt paussi ja palataan Klubille ja vappupäivään. Ikinä ei ole keikan odottelu tuntunut kestävän niin kauaa, kuin se minuutti ennen alkunauhan starttaamista. Olimme klubin lavan takana kuin pikkupojat. Jännitti ja hermostutti kuin itsestään liikoja luvannutta isosta rippileirin päätösyönä. Kun alkunauha pärähti soimaan, marssimme portaat ylös lavalle ja voi veljet ja siskot, mikä näky meitä odotti. Ihmisiä oli saapunut paikalle aivan järjetön määrä. Kun alkunauha soi päätökseensä ja potkaisimme Russian Rouleten käyntiin, jotenkin vaan tajusin, että nyt lähtee. Ja niin lähtikin. Koko keikka meni täydessä sumussa ja huumassa. En muista mitään muuta yksityiskohtaa koko keikasta, kuin valomiehen erikoisen, eli kymmenen sekunnin blackoutin kesken kovimman riffin ja lopun yhteislaulun Blitzkrieg Bobissa. Paras keikka ikinä. Helposti. Ja isoin yleisö State of Emergencyn keikkahistoriassa oli vielä todistamassa sitä. Tällä muistolla elää vielä 2080-luvulla.


Oli meillä kivaa!

Oli meillä kivaa!

Share : facebooktwittergoogle plus
pinterest

Haarikka 17.4.2015

Rakas päiväkirja..

Viime kirjoituksesta on jo kulunut tovi. State of Emergency paini alkuvuoden EP:n nauhoitusten kanssa, josta aiheutui neljän kuukauden keikkatauko. Nyt tuli viimeinkin aika kaivautua esiin studion uumenista ja villitä Auran Haarikan juhlayleisö Rock’n’Rollin ilosanomalla. Menossa mukana oli jälleen kerran Kodittomat, joiden kanssa keikalle lähtö on kuin vanhan kaverin kanssa menisi mökille! Sitä tiesi jo ennen keikkapäivää, että illasta tulee huikea ja Kodittomat ei jätä tälläkään kertaa kylmäksi. Eikä se jättänytkään.

Haarikassa oli takahuonetarjoilut jälleen kohdillaan. Jääkaappi täynnä juomaa ja muusikonrentuille tuotiin myös uunituoretta pitsaa bäkkärille! Illan keikkaa oli mukava odotella täydellä vatsalla. Illan avoi tällä kertaa Kodittomat, joiden veto oli mielettömän kova. Täytyy kehua, ettei bändillä ole keikkasetissään yhtään huonoa biisiä ja covervalinnatkin osuivat nappiin. Tosin ”Ukkometson” soittaminen on aina pieni riski, koska illassa sallitaan vain yksi kappale Popedaa. (Kotiteollisuus lasketaan myös Popedaksi) Ukkometsosta soitettu folk-metallihtava versio taisi onneksi olla se illan ainut Popeda tällä kertaa.

Meidän keikka lähti jälleen kerran melkoisella ylilatauksella keikkatauon aiheuttaman jännityksen vuoksi,mutta saimme kuitenkin itsemme kasattua heti alkukeikasta ja homma sujui varsin mallikkaasti loppuun asti. Loppukeikasta saimme jopa yleisön kivasti eturiviin ja tämä lämmitti kyllä soittajapoikien mieltä! Annoimme myös koeponnistuksen täysin uudelle ”Feel the Rain” biisille, mutta vaikea sanoa miten se yleisöön uppoi. Minkäänlaista inhoreaktiota ei kuitenkaan juhlakansan kasvoilta näkynyt, joten kokeillaan seuraavalla keikalla uusiksi. Ehkäpä biisi kolahtaa sen musiikkivideon julkaisun jälkeen yleisöön kuin nyrkki nenään?

Illasta jäi kaikenkaikkiaan hyvä fiilis ja keikkatauosta huolimatta SoE on kyllä keikkakunnossa. Seuraavaksi sitä päästään testaamaan Jyväskylän Katseessa ensiviikon lauantaina.

Share : facebooktwittergoogle plus
pinterest

Basso 5.12.2014

MORO!

Varissuo, tuo lähiöiden Shere-Khan! Kolmas kohtaamisemme ravintola Basson kanssa tapahtui tälläkertaa Shades of Nowheren On the Streets Tonight -kiertueen päätöskeikan lämppäripestin merkeissä. Viimeksi soitimme SoNnien kanssa tasan vuosi sitten RokBarissa Turussa ja kieltämättä SoNnipoikia oli jo tullut vähän ikävä.

Lätkäpelistä johtuen saimme roudata lavalle vasta yhdeksän tienoilla, joten kävimme ennen roudausta nauttimassa Suomalaista perinneruokaa, kebabia. Samalla saimme vaihdettua kuulumisia SoNnilauman kanssa. Äijät olivat painaneet 24 keikkaa kahdeksan viikon sisään ja tuntuivat silti tulevan vielä toimeen keskenään. Oli myös mukava tehdä keikka pitkästä aikaa vakimiksaaja Danielin kanssa, joka siis on myös ollut SoNnien matkassa, joten meidän on pitänyt turvautua muihin äänenkantajiin kesän ja syksyn keikoilla.

Koska roudaus ja soundcheck oli poikkeuksellisen myöhään, ikävää odottelua ei tarvinnut harrastaa kovinkaan pitkään ja pääsimme toteuttamaan itseämme lavalle jo hyvissä ajoin ennen puolta yötä. Keikka sujui hyvin, soundit olivat kohdallaan ja Bassossa hyvä meno. Settilistaa piti lennosta vähän karsia loppupäästä aikataulun venähtämisen johdosta, mutta eipä se meitä haitannut, onhan sitä Blitskriikkiä jo veivailtukkin! 😀

Shades of Nowheren keikka oli tiukka. Äijien yhteissoitto on kiertueen aikana viilautunut viimeiseen tikkiinsä ja rundin viimeinen veto ehkä sai bändistä vielä viimeisenkin kipinän ja hikipisaran irti. SoNnien livemeininki on muutenkin ollut aina ihailtavan energistä! Loppukeikasta Baaritiskillä yleisöä huudattanut laulaja sytytti Basson liekkeihin viimeistä nurkkaa myöden ja jätti varmasti kaikille paikalla olleille jonkinlaisen vaikutuksen.

Oli myös hauskaa kuulla ensimmäistä kertaa Shadesien uuden, Heartbreak Road -levyn biisejä livenä. Potki aivan helvetin hyvin suoraan sanottuna. Jos levyltä allekirjoittanut jäi hieman kaipaamaan edellisten SoNnilevyjen raskaampia soundeja, niin livenä tätä tuttua ”rähinää” soundeissa oli yllin kyllin!

Tästä blogista tuli näköjään keikka/levyarvostelu, mutta ei anneta sen häiritä! 5/5

T:Pasi V
Laulu- ja Soitinyhtye State of Emergencyn oikea laitahyökkääjä.

Share : facebooktwittergoogle plus
pinterest

Klubi 15.11.2014

Rock for Zanzibar, n.190 myytyä lippua ja mukana menossa myös Softcore Suicide, Sinful Society ja Bad King!!

SUFO-projektin järjestämä Rock for Zanzibar järjestettiin edellisestä Dynamossa toteutetusta tapahtumasta poiketen tällä kertaa Turun Klubilla, jossa rehellisesti sanottuna oli n. 100x paremmat puitteet ko. tapahtuman järjestämiselle. Klubin Ilta -kerros oli juuri sopivan kokoinen ja äänentoisto yms. diipadaapa on asiallisen ammattitasoista!

SoE:n päivä alkoi normaalin keikkapäivän tapaan, eli treenikselle aamulla ja setti kertaalleen läpi. Sen jälkeen kamat läjään ja autoon. Kun työt on tehty, seuraa huvi! Meidän tapauksessa se tarkoittaa bändin iskän, Jarin grillaamia makkaroita ja perinteistä ruokapöydän ympärillä otettua yhteiskuvaa! Perkule, näistä kuvista pitää joskus julkaista joku kollaasi. Niitä on nimittäin kymmeniä! 😀

Päivän ensimmäinen onnistuminen. Saavuimme Klubille sovittuna aikana ja kasasimme backlinen pikavauhtia. Myös muut illan yhtyeet olivat paikalla ajoissa, joten soundcheckit saatiin alkamaan hyvissä ajoin.

Päivän toinen onnistuminen. Soundcheckit menivät mielestäni liian sujuvasti. Kaikki sujui kuin oppikirjassa. Jokaikinen ääniketjun elementti instrumenteista monitoreihin ja PA-ämyreihin toimi kertaheitolla ja pätkimättä tahi kiertämättä. Muutaman testibiisin aikana jokainen bändi sai lavasoundin kohdalleen ja miksaaja saliäänen pelittämään. Näin mutkattomasti ei ole SoE:n keikkahistorian aikana varmaan yksikään äänenpaineentestaus mennyt ja nyt oli tosiaan neljä bändiä liipasimella, mikä asettaa vielä omat haasteensa äänimöröille. Tänään ko. mörkö oli kyllä asiansa osaava ammattilainen! Tattikset vielä sinne suuntaan!

Päivän kolmas onnistuminen. Soundcheckkien jälkeen kaikki neljä bändiä istui bäkkärillä lähes sylikkäin, ahdasta kun tuppasi olemaan. Heti kärkeen kävi selväksi että kemiat kohtasivat hyvin ja yhteinen, väsynyt, eettisesti sekä poliittisesti epäkorrekti huumori jaksoi naurattaa keikkojaan odottavia Rock-opetuslapsia koko pitkän illan.

Päivän neljäs onnistuminen. Keikat. Jumaliste miten hyvää rokkia oli tarjolla koko illan. En jaksa alkaa erittelemään jokaista keikkaa erikseen, koska samoja ylisanoja ei kukaan jaksa kovin montaa kertaa lukea läpi. Yleisö ilmestyi paikalle kuin tyhjästä Softcore Suiciden keikan alussa ja oli täysin rinnoin meiningissä mukana heti paikalle saavuttuaan! Sinful Societyn räime oli taattua kuritusta mielettömällä asenteella yleisön päälle syljettynä! Bad King vetäsi tunnelmallista, törkeän tiukoilla stemmalaulannoilla maustettua, hyväsoundista rokettirollia ja me soitettiin sitten sitä meitin kolmen kitaran räminää. Tosin tällä kertaa taidettiin kyllä soittaa vähän normaalivetoja skarpimmin, koska väenpaljoudesta ja muiden yhtyeiden jäätävän kovista keikoista johtunut tärinä ja kuumotus oli tällä kertaa hyvin vahvasti läsnä.

Päivän viides onnistuminen. Koko ilta päätyi isoon joukkoon kaikkensa antaneita iloisia ihmisiä. Veikkaan että tästä tuli kyllä jokaiselle paikalla olleelle rokkikukolle ja kanalle jollain tavalla ikimuistoinen keikka, koska tällainen kokonaisvaltainen success on melko harvinainen ilmiö näinä kylminä aikoina. Toivottavasti yleisö muistaisi myös illan samanlaisena hurmoksena kuin allekirjoittanut. Tattista vaan paikalle saapuneille ja ole hyvä Zanzibar, veikkaanpa nimittäin, että SUFO-projekti sai kerättyä melkoisesti odotettua enemmän riihikuivaa tukemaan projektinsa toteuttamista. Which is nice!

Share : facebooktwittergoogle plus
pinterest

Oluthuone 60 20.9.2014

Herätys tapahtui liian aikaisin ja liian mukavasta pedistä. Edellisenä iltana soitettu Hevimestan keikka painoi kropassa ja pienet rokkarin alut olivat saastuttaneet hotellihuoneen ilmatilan yön aikana. Onneksi tiedossa oli mainio ja virkistävä hotelliaamiainen ennen tienpäälle siirtymistä!

Aamupalalla Oulussa

Aamupalalla Oulussa


Koska olimme vähäsen edellä aikataulusta, päätimme etsiä Oulusta musiikkiliikkeen, josta saimme Masalle uuden kitarahihnan edellisenä iltana rikkoutuneen tilalle. Löysimme myös levykaupan, josta haimme pelastusta tulevalle ajotaipaleelle kohti Kokemäkeä. Tuoreet levylöydökset aiheuttivat myös Megadethin Risk -levylle pikaisen lentomatkan vuokra-automme kabiinin halki ja aina ikkunasta ulos asti.

Pienen univajeen takia ajomatka Oulusta kokemäelle oli vähintäänkin levoton ja juttujen taso sitä luokkaa, että nykyaikainen reality-tv:kin vaikuttaa laatuviihteeltä sen rinnalla. Onneksi kepeän tunnelman lannisti risteysalueelle salakavalasti sijoitettu photo booth, jonka ottama kuva oli yllättävän kallis.

Lopulta päädyimme Kokemäelle, jossa totesimme olevan Pienin lava, missä kuunaan olemme soittaneet. Sen ei annettu lannistaa, joten kasasimme kamat ja jäimme odottamaan illan ääniaalloista yleisön suuntaan vastannutta henkilöä paikalle, jotta saisimme soundcheckin käyntiin.

Checkin jälkeen siirryimme takahuoneeseen odottelemaan illan vetoa ja totesimme yhdessä ja erikseen, että ihmisiä valuu paikalle ihan jumalaton määrä. Pieni Oluthuone oli loppujenlopuksi aivan piukassa paikallisia ja tämä jos mikä lämmitti soittajien mieltä! Keikka soitettiin läpi vailla sen suurempia kommelluksia ja tunnelma oli huomattavasti Oulun keikkaa rennompi. Keikan jälkeen aukesi korkit ja rento jutustelu paikallisten kanssa jatkui lähes pilkkuun asti, jolloin suoritimme pikaisen kamojen purun ja (lähes kaikki) poistuivat Kokemäeltä vihdoinkin kotiin.

Toivottavasti saamme mahdollisuuden tehdä tämänkaltaisia Road Trippejä useamminkin! Tällaisessa reissaamisessa tällä porukalla on kyllä mahtava luokkaretkitunnelma ja uusissa paikoissa on älyttömän siistiä soittaa! Tosin jos viikonlopun reissun jälkeen on niin puhki kuin itse olin, miten ihmeessä jotkut jaksaa vetää useamman kuukauden rundeja? Pistetään harjoittelun puutteen piikkiin…

Share : facebooktwittergoogle plus
pinterest

1 2 3