State of Emergencyn seuraava keikka 5.12 @ BarBaari, Kotka

StreetBar95 1.2.2014

SoE:n kavalkaadi purjehti jälleen StreetBar 95:en lämpöiseen satamaan. Viime keikka samassa lokaatiossa oli tunnelmaltaan varsin riehakas, joten odotukset olivat korkealla tätäkin iltaa varten.

Päivän aikataulu oli selkeä, ajoissa treenikselle, pienet treenit vielä ennen kamojen pakkausta, ruokaa naamariin ja kokka kohti StreetBaria! Olimme parikymmentä minuuttia ajoissa, joten kerkesimme kasaamaan hyvissä ajoin kamat lavalle ennen kuin audiotoimihenkilö Tuomisen Eki pölähti paikalle. Eki alkoi mikittämään soittimia ja säätämään systeemejä kuntoon ja poptoimihenkilöt joivat odotellessa yhdet blues-öljytuopit ja läiskivät biljardia. Luksusta.

Checkki raavittiin huolella läpi ja kun homma saatiin valmiiksi, kaahasimme Antin kämpille syömään navat täyteen herkullista kissakakkua ja odottelemaan illan vetoa. Kun saavuimme illalla takaisin StreetBariin, odotti meitä mukava näky. Ihmisiä oli saapunut paikalle jo lupaava määrä!

Seurustelimme aikamme tuttujen kanssa ja sakkia lappasi kokoajan ovesta sisään lisää. Lopulta päätimme vetäytyä ”takahuoneen” puolelle ja yhdessä totesimme, ettei pitkään aikaan ollut näin paljoa keikka jännittänyt. Olihan viime keikasta jo melkein kaksi kuukautta ja settilistalla uusia biisejä, joita olisi voinut muutaman kerran enemmänkin porukalla treenata.

Kun lopulta lavalle menon aika koitti, otimme toisemme tiukkaan syleilyyn takahuoneessa ja päätimme yhdessä, että keikalla on yksi ja vain yksi tavoite, pitää hauskaa! Ensimmäisten iskujen aikana koko porukka tajusi, että nyt lähtee! Tavoite täyttyi jo ensitahdeilla tunnelman kohotessa koko keikan ajan, ollen lopussa infernaalinen!

SoE @ StreetBar 95

SoE @ StreetBar 95


Keikan jälkeen oli päässä vain yksi ajatus, ”näitä lisää!”. Yli sata myytyä lippua, baarin Jack Daniels -varasto juotu tyhjäksi, pyörtyneitä naisia(tai nainen?), hikisiä miehiä.. Hyvät naiset ja herrat, Rock’n’Roll on puhunut.

Share : facebooktwittergoogle plus
pinterest


No Response

Jätä kommentti


Yhtään kommenttia ei ole vielä julkaistu..

Jätä kommentti